Responsive image
Responsive image

Yhdessäoloa vai suorittamista?

Yhteiskunnassamme vallitsee suorittamisen kulttuuri ja suoritteiden kerääminen on aina vain tärkeämpää. Ihminen on olemassa ensisijaisesti tekojen, toimintojen ja tuotosten kautta. Tämä näkyy valitettavasti myös lapsiperheiden arjessa. Perheet elävät aikataulutettua arkea. Vain aikatauluttamalla saadaan lapset tekemään niitä kaikkia asioita, joita pidetään tärkeinä. Vain aikatauluttamalla vanhemmat voivat edelleen tehdä ja harrastaa samoja asioita, joita he tekivät ennen lasten tuloa perheeseen.
Onko suorittaminen johtanut siihen, että ei osata tehdä valintoja, jotka edellyttävät myös luopumista jostain? Vaikka nämä valinnat olisivat selkeästi lapsen edun mukaisia? Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja hänen mielipiteensä on otettava huomioon myös tehtäessä ratkaisuja tai päätöksiä arkielämää koskevista asioista. Kannattaa miettiä, valitsisivatko alle kouluikäiset lapset todella koko päivän kestävän shoppailukierroksen kauppakeskuksessa. Onko alle 3-vuotias oikeasti sitä mieltä, että paras tapa viettää päivää on osallistua vanhempien harrastuksiin? Miten pieni lapsi kaipaa kaukomatkailua?

Yhdessä tekeminen kunniaan

Kysymys on ennen kaikkea siitä harhasta, että ajatellaan, ettei lapsen tulo perheeseen muuta mitään aikaisempia arjen rutiineita. Lapsi on sopeutuva ja toki tärkeintä on usein omien, turvallisten vanhempien seurassa oleminen. Lapsi kuitenkin kasvaa vuorovaikutuksessa. Hän oppii ennen kaikkea siitä, miten vanhemmat vastaavat hänen viesteihinsä. Siksipä perheillä tulisi olla riittävästi aikaa kiireettömään arkeen, hitaaseen etenemiseen. Ympäröivää maailmaa ja arkipäivän tapahtumia pitää saada sulatella ja ihmetellä yhdessä aikuisten kanssa. Ohjattujen harrastusten ja aikataulutetun arjen sijaan kannattaa etsiä sellaista tekemistä ja yhdessäoloa, josta sekä lapset että vanhemmat nauttivat. Lapsen kanssa puuhailu, lapsen aito kohtaaminen tuottaa iloa sekä lapsille että vanhemmille. Mukanaolo vain vanhemmille mieluisissa puuhissa voi johtaa siihen, että vanhempien huomio on ensisijaisesti muualla kuin lapsessa ja hänen tarpeissaan.
Tekojen ja toiminnan kautta eläminen korostuu mitä vanhemmiksi lapset kasvavat. Pienet koululaiset viettävät paljon yksinäistä aikaa koulupäivien loppuessa aikaisin. Järjestetty kerhotoiminta ja harrastustoiminta puolestaan käynnistyvät alkuillasta, juuri siinä vaiheessa, kun vanhemmat tulevat töistä kotiin. Uskaltavatko vanhemmat päättää, että lapsen ei tarvitse kiirehtiä harrastamisen kanssa, vaikka valmentajat jo varsin pienten lasten kohdalla vaativat useita kertoja viikossa tapahtuvaa harjoittelua? Olisiko myös alakouluikäisten kohdalla hyvä asettaa etusijalle perheen kiireetön yhdessäolo ja yhdessä tekeminen?

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään. Tässä olisi hyvä ohjenuora muistettavaksi kaikille aikuisille: tehdään yhdessä, kannustetaan lasta spontaaneihin leikkeihin, varmistetaan lapselle riittävä vapaa-aika, harrastetaan myös yhdessä. Ja kun lasta halutaan tutustuttaa vanhemmille tärkeisiin asioihin, huolehditaan siitä, että se tapahtuu lapsen ehdoilla.

Latest posts by Hanna Heinonen (see all)


 
 

Mitä mieltä sinä olet? (Huom! Kommentit päivittyvät viiveellä)