Responsive image
Responsive image

Koululääketiede ja vaihtoehtohoidot – sekä–että vai joko–tai?

Miksi olen tässä keskustelussa mukana? Syitä on ainakin kolme. Kerron ne historiallisessa järjestyksessä. Tampereella piispan virkaa hoitaessani  jouduin puuttumaan vakavaan, hengellisellä auktoriteetilla perusteltuun puoskarointiin niin sanotun Nokian herätyksen piirissä. Se kohdistui niin fyysisiin kuin mielenkin sairauksiin ja aiheutti paljon vahinkoja, joiden hoito tapahtuneen jälkeen oli entistäkin vaikeampaa.

Ensimmäinen syy liittyy siis joidenkin lupauksiin parantaa rukouksen ja uskon avulla. Usko ja rukous voivat kyllä vahvasti tukea tervehtymistä, mutta ne eivät ole lääkärin työtä ja asiantuntemusta korvaava hoitomuoto. Uskolla puoskarointi ja suggestiivinen manipulointi vahingoittavat kohteeksi joutunutta ihmistä olennaisesti enemmän kuin koululääketieteen virheet ja epäonnistumiset. Saman tapaisia asioita näyttää tapahtuvan eräiden esoteerisiin ideoihin perustuvien uskomushoitojen piirissä.

Toinen syy siihen, että olen tässä, on se, että olen jo yli kaksitoista vuotta toiminut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hoitoeettisen neuvottelukunnan puheenjohtajana. Sen piirissä on pohdittu monenlaisia hoitoon liittyviä eettisiä kysymyksiä, jotka nousevat esiin koululääketieteen piirissä, mutta myös sille vaihtoehtoja tarjoavien tahojen vaikutuksesta. Erityisesti meitä on askarruttanut se ahkerasti sosiaaliseen mediaan kirjoittava ”luontoon” tai ”luonnolliseen” vetoava suuntaus, joka suhtautuu kriittisesti ja torjuvasti esimerkiksi rokotuksiin. Myös muita vastaavanlaisia huolia on ollut esityslistallamme. Mistä johtuu se, että luotetaan – omaksi haitaksi – enemmän epäviralliseen vertaistahoon kuin esimerkiksi terveysviranomaisten suosituksiin?  Mistä juontuu se älytön ajatus että Helsingin herrat pelaisivat lääkepeliään tavallisen kansan vahingoksi? Tätä olisi hyvä pohtia.

Kolmas syy osallistumiseeni on siinä, että olen yhtenä perustajajäsenenä melko uuden toimijan, Arvokeskustelijat ry:n hallituksessa. Se on yksi tämän paneelin järjestäjistä. Se pyrkii tukemaan perusteltua, eri osapuolten näkemyksiä kuuntelevaa ja ymmärtävää keskustelua.

Ymmärtämisellä en tarkoita hyväksymistä, mutta jos ymmärrän, miksi jollain on mielestäni kummallisia ja vahingollisia ajatuksia tai toimintatapoja, minun on helpompi tuoda oma kantani esille niin, että tulen myös kuulluksi. Aitoon keskusteluun sisältyy myös valmius muuttaa mieltään, jos omat perustelut eivät kestä, tai sitten etsimään näkemyksilleen ja käytännöilleen entistä parempia ja kattavampia perusteluja.

Jos minulla on toista keskusteluosapuolta oikeampi ja perustellumpi näkemys jostain asiasta, teen sille vahinkoa, jos käyn esittämään sitä ylimielisesti ja pilkallisesti. Asiassa kuin asiassa pilkka osuu aina lopulta omaan nilkkaan.

Itse olen saanut radikaalia apua siitä lääketieteestä ja hoidosta, jota antaa vaikkapa juuri Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Ellei minulle olisi asennettu molempiin lonkkiini tekoniveliä, olisin jo kohta kolmekymmentä vuotta istunut pyörätuolissa ja lisäksi kuin mato koukussa. Vaikka ne on jo kerran uusittu aikaisempien mallien virheiden vuoksi, ja vaikka nykyisetkin ovat tiukassa kontrollissa samantapaisista syistä, en usko, että mikään luontais- tai vaihtoehtohoito olisi voinut tuoda minulle sitä valtavaa elämänlaadun paranemista, mitä nämä operaatiot ovat kaikkine puutteineenkin tuoneet.

Samalla minun on – historiaa tuntevana – myönnettävä, että myös niin sanottu koululääketiede on soveltanut aikanaan käytäntöjä, jotka eivät mitenkään kestä nykyistä tieteellistä arviota, ja että sama tuomio tullaan ehkä lausumaan joistakin tänään oikeina pidetyistä menettelyistä. Tämä koskee sekä fyysisten että psyykkisten sairauksien hoitoa. Myös niin sanotun koululääketieteen edustajien olisi hyvä ottaa ohjeekseen nöyryyden ja itsekritiikin hyve.

Samalla kun pidän niin sanottua tieteelliseen näyttöön perustuvaa lääketiedettä ja hoitoa noista rajoituksista huolimatta eettisesti oikeana linjana, minulle herää jatkuvasti kysymys, miksi on niin paljon niitä, jotka hakeutuvat muihin hoitomalleihin? Voisiko syynä olla joissakin syntynyt kokemus siitä, että virallisessa lääketieteessä saattaisi ehkä jollain tavoin olla sisäänrakennettuna ajatus ihmisestä koneena: ruumistani hoidetaan, sen osia vaihdetaan niin kuin auton osia, minun kohdaltani siis alapalloniveliä. Mutta onko ihmisen psykofyysinen kokonaisuus joskus tästä hoidosta hukassa? Hoidetaanko vain ruumista ohittamalla mieli – tai sielu? Eikö ihmistä tule aina tarkastella kokonaisena kaikkine tunteineen ja tarpeineen?

Olen tulkinnut tilannetta niin, että ainakin joissakin luontaishoidoissa tai täydentävissä hoidoissa on kysymys juuri tästä: hoitaja antaa hoidettavalle vahvan tunteen siitä, että hänestä välitetään kokonaisena ihmisenä. Olisiko silloin tämä kokonaisvaltainen hoidetuksi ja kohdatuksi tulemisen tunne se varsinainen vointia kohentava elementti – jollain tavoin siis verrattavissa plasebo-vaikutukseen? Sellainen vaikutushan ei voi korvata koululääketieteen työkaluja, vaikka se saattaa niitä vahvistaakin, joissain tapauksissa se on jopa voinut riittää kantamaan potilasta kokonaisvaltaisen tervehtymisen alkuun. Mutta toisaalta se on joskus lopullisesti ja peruuttamattomasti estänyt tervehtymisen päästäessään vakavan sairauden etenemään liian pitkälle. Hoitaja on silloin tuottanut potilaalle vahinkoa, vaikka potilas on aluksi uskonut aivan muuta.

 

Lääketieteen etiikkaan sisältyvät seuraavat keskeiset periaatteet ja arvot:

Elämän kunnioittaminen.

Ihmisarvon kunnioittaminen.

Itsemäärääminen eli autonomia

Toimivaltainen henkilö on oikeutettu päättämään itseään koskevista asioista, toimimaan harkitsemallaan tavalla ja saamaan muilta päätöksen toteuttamisen edellyttämää apua. Toimivalta muodostuu asianomaisen kyvyistä taidoista ja tiedoista. Autonominen henkilö voi myös luovuttaa osan itsemääräämisoikeuttaan esimerkiksi kieltäytymällä vastaanottamasta sairauttaan koskevia tietoja tai jättämällä hoitopäätökset lääkärin tehtäviksi. Yksilön autonomiassa ja valinnanvapaudessa on kuitenkin myös ongelmansa, sillä kumpaakin voi käyttää omaksi vahingokseen.

Hoitaminen

Se sisältää kolme keskeistä hyvettä: hyvän tahtominen, hyvän tekeminen javahingon välttäminen.

Oikeudenmukaisuus 

Kaikille ihmisille on taattava yhtäläinen mahdollisuus saada tarvittavaa hoitoa. Voimavaroja kaikkien ihmisten tarkoituksenmukaiseen hoitamiseen tulisi olla oikeudenmukainen määrä.

Hyödyn maksimointi

Potilaalle on annettava sellaista hoitoa, jonka terveyshyöty suhteessa haittoihin on mahdollisimman suuri eli hoidon vaikuttavuus on mahdollisimman hyvä.

Rehellisyys

Potilaalla on oikeus saada itseään ja sairauttaan koskevat tiedot avoimesti ja mitään salaamatta.

Luottamuksellisuus

Luottamuksellisia tietoja voidaan luovuttaa vain henkilön suostumuksella tai lain nimenomaisella säännöksellä. Potilaan tietojen salassapitovelvollisuudesta on Suomessa säädetty lailla.

 

Juha Pihkala

Emerituspiispa

 

 
 

Mitä mieltä sinä olet? (Huom! Kommentit päivittyvät viiveellä)